Verkkokysely lasten ja nuorten kokemasta syrjinnästä

Itä-Suomen yliopisto toteuttaa osana sisäasiainministeriön YES3-hanketta ja yhteistyössä lapsiasiavaltuutetun toimiston kanssa tutkimuksen lasten ja nuorten kokemasta syrjinnästä Suomessa. Tutkimuksessa selvitetään syrjinnän yleisyyttä ja syrjintäkokemuksia eri etnisissä, kielellisissä, seksuaalisissa, uskonnollisissa ja vammaisryhmissä. Tärkeä osa tutkimusta on verkkokysely 10−17-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Kyselyyn vastataan nimettömänä, ja kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Ketään ei siis voi tutkimuksesta tunnistaa. Kysely löytyy osoitteesta  http://elomake.joensuu.fi/lomakkeet/1769/lomake.html

Valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa kyselyä muilla kuin suomen kielellä. Tämän vuoksi onkin harmillista, etteivät kaikki ehkä sen vuoksi pysty kyselyyn osallistumaan. Toivomme kuitenkin, että ne osallistuisivat, jotka pystyvät, ja että kielen vuoksi apua tarvitsevia voi toki opettaja auttaa kyselyn ymmärtämisessä.
Vastausaikaa on 12.9.2010 saakka.

Lasten ja nuorten mielipiteet, näkemykset ja kokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Juuri he ovat lapsuuden ja nuoruuden asiantuntijoita.

Lämpimin yhteistyöterveisin
Paula Kankkunen
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Tutkija, Yhteiskuntatieteiden laitos
Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus
PL 111, 80101 JOENSUU
Puh. (013) 251 4210 tai 040 570 8026

Taustatietoa tutkimuksesta
Lasten ja nuorten kokema syrjintä Suomessa -tutkimus toteutetaan maalis-lokakuun 2010 aikana. Tutkimuksen tulokset julkaistaan loppuvuodesta 2010 ilmestyvässä raportissa. Tavoitteena on löytää keinoja syrjinnän vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Tutkimusryhmään kuuluvat YTT, yliopistonlehtori Elina Nivala, YTT, kasvatussosiologian dosentti, lehtori Päivi Harinen sekä tutkija Paula Kankkunen Itä-Suomen yliopistosta.

Tutkimus on osa vuonna 2010 toteutettavaa Yhdenvertaisuus Etusijalle 3 eli YES3-hanketta. Kyse on EU:n Progress-ohjelman rahoittamasta syrjinnän vastaisesta toimintaohjelmasta, jonka tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta ja valmiuksia yhdenvertaisen kohtelun ja syrjimättömyyden toteuttamiseksi. YES3-hankkeen pääteemat ovat yhdenvertaisuuden valtavirtaistaminen, positiiviset erityistoimet, syrjinnän mittaaminen sekä moniperusteinen syrjintä. Hankkeessa on sisäasiainministeriön lisäksi mukana muita ministeriöitä, puolustusvoimain pääesikunta, vähemmistövaltuutetun toimisto, lapsiasiavaltuutetun toimisto ja useita kansalaisjärjestöjä. Katso lisää http://www.yhdenvertaisuus.fi/kampanjat/yes-yhdenvertaisuus_etusijalle/

 

Nuortenryhmä kokoontuu keskiviikkoisin 15.9. alkaen

Nuortenryhmä kokoontuu jatkossa joka toinen keskiviikko aiemmin ilmoitetun torstain sijaan. Muuttuneet tapaamiskerrat on nyt päivitetty kalenteriin.

Ryhmä on tarkoitettu 15–21 -vuotiaille nuorille. Voit olla homo, lesbo, bi, hetero, transihminen tai et-osaa-sanoa — kaikki ovat täällä yhtä tervetulleita ja jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Täältä löytyy samanhenkisiä kavereita ja mukavia ihmisiä. Ryhmässä käy säännöllisesti 10–20 ihmistä. Mukana on paljasjalkaisia tamperelaisia ja muualta tulleita koululaisia, opiskelijoita, roolipelaajia ja hevostyttöjä, muusikkoja ja lukutoukkia, ihan kaikenlaisia ihmisiä.
Puheenaiheina on kaikkea maan ja taivaan väliltä, arjen ala- ja ylämäistä aina korkealentoiseen keskusteluun ja huulenheittoon — mitä milloinkin. Tunnelma on leppoisa ja huumori kukoistaa, joten tervetuloa juttelemaan (puhepakkoa ei tietenkään ole), keksejä mutustelemaan, lautapelejä pelaamaan ja viettämään aikaa kivojen kavereiden kanssa.
   

Tervetuloa TreSetan uusien aktiivien iltaan!

Jos olet kiinnostunut luomaan ja kehittämään TreSetan toimintaa, niin tule ihmeessä paikalle tiistaina 24. elokuuta kello 18:00 - 20:00! Paikalla jo toiminnassa olevia aktiiveja sekä hallituksen jäseniä.

Voit tulla jakamaan omia ideoitasi ja kuulemaan muita. Toiminta syntyy vain yhdessä tekemällä! :)

   

SETA ry:n puheenjohtajan kirjoitus homoudesta työpaikalla

Valtakunnallisen SETA ry:n sivuilla puheenjohtaja Outi Hannula kirjoittaa homoudesta työpaikalla. Kirjoitus on alunperin julkaistu Tasa-arvoklinikka.fi -verkkosivuilla.

Juttu on luettavissa osoitteessa:
http://seta.fi/blogi.php?aid=17453

   

Osallistu sisäasiainministeriön syrjintäselvitykseen

Keräämme tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemuksista syrjinnästä toisen asteen oppilaitoksissa (joihin kuuluu peruskoulun jälkeinen koulutaso, esimerkiksi lukiot, ammattikoulut, ammattiopistot, kansanopistot ja maaseutuoppilaitokset). Pyydämme Sinua osallistumaan selvitykseen ja kertomaan omista kokemuksistasi. Kuulut tämän tutkimuksen piiriin, jos opiskelet tällä hetkellä toisen asteen oppilaitoksissa tai olet jo lopettanut siellä opiskelusi, olet 16-30-vuotias, ja määrittelet itsesi kuuluvaksi johonkin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

Selvityksen on käynnistänyt Sisäasiainministeriön asettama syrjinnän seurantaryhmä ja se on osa laajempaa tutkimusta syrjinnän ilmenemisestä koulutuksessa ja vapaa-ajalla. Selvityksen toteuttaa Referenssi Oy. Tietoa syrjintäselvityksestä ja siihen liittyvästä kyselystä on jaettu toisen asteen oppilaitoksiin sekä seksuaali- ja sukupuolijärjestöihin.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten syrjintäkokemuksista toisen asteen oppilaitoksissa ei ole juurikaan tietoa. Tärkein tavoite on saada laadullista tietoa syrjintäkokemuksista sekä niistä konkreettisista tilanteista, joissa syrjintää on esiintynyt. Saadun tiedon perusteella voidaan kehittää syrjintää paremmin ehkäiseviä toimenpiteitä. Mahdollisimman vähän syrjivät yhteisöt ovat hyvä asia kaikille – erityisesti tuleville sukupolville.

Haluatko Sinä lisätä tietoa syrjinnästä ja tehdä sitä näkyväksi? Voit tehdä sen vastaamalla Referenssi Oy:n internetsivuilla 15.8.-30.9. välisenä aikana avoinna olevaan sähköiseen kyselyyn. Lisäksi voit ilmoittautua tutkijoiden haastateltavaksi tai kirjoittaa oman tarinasi. Kaikkiin näihin selvityksen tiedonkeruihin voit osallistua täysin anonyymisti. Ohjeet sekä kyselyn löydät osoitteesta www.referenssi.net.

Osallistumisesi on tärkeää riippumatta siitä, millaisia syrjintäkokemuksesi ovat. Tutkimuksen tulokset julkaistaan kirjassa, joka ilmestyy vuonna 2011. Levitä tietoa tutkimuksesta ja kehota muitakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia 16-30-vuotiaita toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevia tai jo opiskelleita vastaamaan kyselyyn.

Syrjintäselvityksestä vastaavat tutkijat
Kari Huotari (puh. 045 327 6814), sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ja
Sinikka Törmä (puh. 045 327 6815), sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Tutkijat kertovat mielellään lisää tutkimuksen periaatteista, toteuttamistavoista ja yksityisyyden suojan toteutumisesta tutkimuksessa.

   

Syksyn ryhmätapaamiset

Syksyn ryhmätapaamiset ilmestyvät kalenteriin heti kun ohjaajat saavat ilmoitettua suunnittelemansa aikataulun.

Jos sinulla on kiinnostusta esimerkiksi uuden ryhmän perustamiseen - oli se sitten harrastusryhmä, vapaamuotoisia tapaamisia tai perinteinen vertaistukiryhmä tiettyyn kohderyhmään kuuluville - niin otathan yhteyttä!

   

Uusi sosiaalisihteeri aloittaa 15.9.

Tampereen SETA ry:n uusi sosiaalisihteeri aloittaa työnsä 15.9.2010.

Puhelin- ja vastaanottoajoista ilmoitetaan heti kun hän on ehtinyt tutustua uuteen työpaikkaansa ja saada työpöytänsä kuntoon.

   

Hengellinen vertaistukiryhmä aloittaa toimintansa

Toisaalla pitää salailla uskovaisuuttaan ja toisaalla seksuaalista suuntautumistaan. TreSetan hengellisessä ryhmässä voi olla avoimesti oma itsensä.

Ryhmän tapaamisissa juttu lentää laidasta laitaan. Esiin tulevat varmasti kokemukset uskon ja seksuaalisuuden ristiaallokossa seilailusta. Suurin osa ajasta menee kuitenkin yleisluontoiseen jutusteluun ja samanhenkisestä seurasta nauttimiseen.

Raamattua tapaamisissa ei avata kuin erityisestä pyynnöstä. Ryhmä ei siis ole rukous- tai Raamattupiiri.

Katso ryhmän tapaamisajat kalenterista. Lisätietoja ryhmästä saat sähköpostitse ryhmänvetäjältä osoitteesta Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

   

Seuraavat Leimarit Teatterikesän aikaan

Viikonlopun Leimarit keräsi taas YO-talon täyteen iloista porukkaa.

Seuraavat Leimarit ovatkin jo kahden viikon päästä lauantaina 7.8. Tampereen Teatterikesän aikaan.

Alla muutamia teatteriesityksiä, jotka saattaisivat kiinnostaa:
http://www.teatterikesa.fi/paaohjelmisto/esitykset/silver_stars/
http://www.teatterikesa.fi/paaohjelmisto/esitykset/odotus/

   

Tue Setan tärkeää työtä liittymällä jäseneksi!

Tue Setan tärkeää työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksi liittymällä jäseneksi.

Jäsenmaksut ovat valtakunnallisen Setan jäsenjärjestöille merkittävä tulonlähde, jolla tehdään vaikuttavaa ihmisoikeustyötä ja ylläpidetään laadukkaita, maksuttomia sosiaalipalveluita. Jäseneksi voi liittyä seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta.

Äkkilähtö Tampereen Setan jäsenyyteen!

Kirjaudu verkkopankkiin ja laita 15 euroa tulemaan Tampereen SETA ry:n tilille 451078-21790. Viestikentässä pyydämme ilmoittamaan täydellisen nimesi, kotikuntasi ja sähköpostiosoitteesi (tai katuosoitteen, jos et omaa sähköpostiosoitetta). Tarkempaa tietoa jäsenyydestä ja jäseneduista löydät tältä sivulta.

   

Osallistu homo- ja bimiehille suunnattuun tutkimukseen

Kaikkia homo-, bi- ja muita miehiä, joilla on seksiä miesten kanssa, pyydetään vastaamaan tutkimuskyselyyn.  Voit osallistua tutkimukseen vastaamalla kyselyyn linkissä:
https://www.demographix.com/surveys/3Y9Q-VHRX/37XLDP3J/?FIseta

Kyselyyn vastaamiseen kuluu 15-30 minuuttia.

Kyseessä on maailman laajin tälle kohderyhmälle suunnattu tutkimus ja se toteutetaan internetissä kesän 2010 aikana koko Euroopan alueella ja 25 kielellä.

Em. linkin lisäksi tutkimukseen pääsee vastaamaan useilla muilla sivustoilla olevien bannereiden (”Haluatko kokea jotakin suurta”) ja linkkien kautta. Näitä bannereita/linkkejä on Aids-tukikeskuksen, Miesten kesken turvallisesti –työn, yms. sivuilla.

   

Tori-tapahtuman esittelypiste siirtyy YO-talolle

Poikkeuksellisen huonon sään vuoksi Tampere Priden Tori-tapahtuma on siirretty YO-talolle suojaan kylmältä ja sateelta. Paikalla myös Tampereen Setan esittelypiste ja sekalainen joukko yhdistyksen aktiiveja noin kello 13 alkaen.

   

Tapahtumarikas viikko edessä

Tällä viikolla Oulun SETA ry järjestää pitkästä aikaa Pride-tapahtuman Oulussa ja samaan aikaan on myös kulttuuripainotteisempi MyEvent-yhtiön järjestämä Pride-tapahtuma Tampereella. Molemmat tapahtumat alkavat torstaina ja päättyvät sunnuntaina.

Tampereen SETA ry ei ole mukana kummankaan Priden järjestämisessä, mutta osallistuu lauantaina 24.7. Tampere Pride Queer Culture Eventin Tori-tapahtumaan Eteläpuistossa. Paikalla on yhdistyksen esittelypiste, josta saa tietoa yhdistyksestä ja sen toiminnasta. Voit myös helposti liittyä jäseneksi paikan päällä.

Toivotamme kaikille erittäin hauskaa Pride-viikkoa paikkakunnasta riippumatta!

   

TreSeta vaihtaa puhelinliittymien palveluntarjoajaa

Yhdistyksen lankapuhelinliittymät vaihdetaan langattomiin 23.7. mennessä ja tästä johtuen toimiston puhelinnumerosta ei saa tällä hetkellä ketään kiinni. Puhelinnumerot säilyvät siirrosta huolimatta ennallaan. Tällä välin voitte ottaa yhteyttä joko sähköpostitse tai palautelomakkeilla.

   

Tampereen SETA ry:ssä asiakastyö- ja koulutustehtäviä tarjolla

Tampereen SETA ry etsii osa-aikaista sosiaalisihteeriä asiakastyöhön ja koulutustehtäviin. Työ sisältää myös mm. vapaaehtoistyön koordinointia, suunnitelmien ja raportointien tekoa sekä tiedottamista.

Toivomme hakijalta:
- ammattikorkeakoulu- tai yliopistotasoista sosiaalialan soveltuvaa koulutusta (soveltuu myös opintojensa loppuvaiheessa olevalle sosiaalityön opiskelijalle)
- omatoimisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn

Työaika tulee olemaan 20-22,50 tuntia viikossa toimintakuukausien aikana tai sopimuksen mukaan. Mahdollisuus työskennellä myös Jyväskylän SETA ry:lle 7,50 tuntia viikossa, jolloin kokonaistyöajaksi tulisi noin 30 tuntia viikossa.

Työsuhde on määräaikainen 31.5.2011 saakka tai sopimuksen mukaan myös pidempiaikainen. Työn arvioitu alkamisajankohta elo-syyskuussa 2010.

Palkka määräytyy Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen mukaan.

Tiedustelut ja hakemukset 20.7.2010 kello 12 mennessä osoitteella Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

   

HeSeta ja Seta vaativat niiden toimintaan kohdistuvan ilkivallan selvittämistä ja selkeää tuomitsemista

Helsingin seudun SETA ry ja valtakunnallinen Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry tuomitsevat jyrkästi HeSetan toimintaan kohdistuneet hyökkäykset viimeisen viikon aikana. Helsinki Pride -kulkueeseen kohdistunut savu- ja kyynelkaasuisku sekä muutama päivä myöhemmin HeSetan toimistoon kohdistunut ilkivalta on selvitettävä perusteellisesti ja rikosten tekijät saatava oikeuteen. Toiminta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasaveroisten oikeuksien ja yhteiskunnan moninaisuuden puolesta jatkuu iskuista huolimatta entisellään.

Tiedote luettavissa osoitteessa:
http://seta.fi/uutiset.php?aid=17443

   

Vielä kaksi Pridea tänä kesänä Suomessa

Oulun Kuusisaari muuntautuu 22.-25.7.2010 sateenkaarikansan juhlapaikaksi, kun Oulun SETA ry järjestää North Pride -tapahtuman. Se on toinen Setan jäsenjärjestön organisoima perinteinen Pride-tapahtuma kulkueineen tänä kesänä ja Seta jakaa perinteiset Asiallisen tiedon omena -tunnustuksen ja Kunniarotta-antipalkinnon tapahtumassa.

Samaan aikaan järjestetään myös ensimmäistä kertaa kaupallinen Tampere Pride -kulttuuritapahtuma eri puolilla Tamperetta. Tapahtuman järjestää MyEvent-yhtiö ja Tampereen SETA ry ei tänä vuonna ole mukana tapahtuman järjestämisessä. Tampereen SETA ry järjesti Tampere Pride -tapahtuman viimeksi vuonna 2005, jolloin se oli kesän ainut Pride-tapahtuma (lisätietoa tapahtuman sivulta tästä tai Ranneliikkeen sivuilta).

Lisätietoa tapahtumista löydät järjestäjien omilta kotisivuilta.

   

Seta tuomitsee Helsinki Priden kyynelkaasuiskun

Helsinki Priden kulkueeseen tehtiin kyynelkaasuisku.

Valtakunnallinen Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry tuomitsee lauantaisen välikohtauksen, jossa Helsinki Pride kulkueeseen oli suihkutettu kyynelkaasua. Seta on erittäin huolestunut Suomessa harvinaisesta välikohtauksesta ja pitää sitä kansalaisten mielipiteen ilmaisuvapauden vastaisena.

Lue tiedote kokonaisuudessaan täältä:
http://seta.fi/uutiset.php?aid=17441

   

Leimarikuvia?

Onko kameraasi tallentunut hyviä otoksia Leimareista?

Otamme vastaan kuvagalleriaamme kaikenlaisia kuvia, jos haluat jakaa ne muiden kanssa. Kuvissa esiintyviltä henkilöiltä täytyy luonnollisesti olla lupa kuvan julkaisemiseen ja kuvan täytyy olla itse otettu. Kuvia voi lähettää osoitteella Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen . Mainitsethan viestissä oman nimesi ja yhteystietosi, jotta voimme tarvittaessa olla yhteydessä sinuun. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista tai luovuteta ulkopuolisille.

   

Lapsenvahteja sateenkaariperheiden leirille?

22-25.7.2010 pidetään Virroilla, Marttisen leirikeskuksessa sateenkaariperheiden leiri, johon tarvitaan lapsenvahteja. Matkakulut maksetaan ja leiri on vahdeille ilmainen. Vapaa-aikaakin on luvassa, vahtihommia päivässä noin 6 tuntia.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen / Sateenkaariperheet ry

   

Lesbo • Homo • Bi -nuorille KESÄRETKI 11.-12.6.2010

Vapaamuotoinen kesätapaaminen 13-18-vuotiaille nuorille, jotka tuntevat olevansa ei-niin-heteroita. Tapaamisessa jutellaan, kuunnellaan musiikkia, uidaan ja saunotaan, paistetaan makkaraa, tehdään juttuja yhdessä ja hengaillaan. Ota makuupussi mukaan. Paikalle pääsee Turun Kauppatorilta kaupungin bussilla n:o 50 ja 51. Voit tulla myös vain piipahtamaan. Koulutetut nuoret vetäjät.

Tervetuloa omana itsenäsi!

Ajankohta: Pe 11.6. klo: 15:00 - la 12.6. klo: 15:00
Paikka: Aurinkolahden leirikeskus, Ukko suden tie 10, Oriniemi, Turku
Hinta: 5 euroa sisältää ilta- ja aamupalan, maksetaan paikan päällä.

Ilmoittaudu: Viimeistään to 10.6. ei pakollista mutta suotavaa.

Järjestäjä: Turun seudun Seta ry:n nuoret, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , 045-1324877
www.tuseta.fi

   

Sivu 1 / 2

Tampereen SETA ry | Kuninkaankatu 15 A T1, 33210 Tampere | Puhelin (03) 214 8721
Intranet ja sähköposti